Hei, olen Elina. Tervetuloa seuraamaan matkaani mieheni Heikin kanssa Pohjois-Amerikan halki. Blogissani pääset kurkistamaan kulissien taakse, minkälaista elämä on tien päällä.

Vapaa viikonloppu Las Vegasissa

Lauantai 20.3.21 Heräsimme joskus kuuden aikaan, paikallista aikaa. Olimme yhden huoltoaseman rekkaparkissa ja pihalla oli jo paljon liikennettä. Eilen illalla Heikille kertoivat, että huoltamo aukeaa vasta kahdeksalta, mutta se olikin jo auki. Emme tarvinneetkaan kävellä tien toisella puolella olevan huoltoaseman vessaan. Tutkimme karttaa, lähinnä ruuhkia, ja hyvältä näytti. Olimmehan menossa Las Vegasiin viikonlopuksi. Sehän tiesi paljon liikennettä moottoritielle.

Kummasti näitä kaupunkeja oli pitkin matkaa, keskellä autiomaata. Oli myös levähdysalue, tämä tietysti tarpeellinen pitkämatkalaisille. Olipa yksi huoltoasemakin ja taisi olla vielä auki. Pysähdyimme suihkuun ennen Las Vegasia. Me varasimme hotellihuoneen Vegasista huomiseksi, emme täksi yöksi, kun olisi maksanut yli $100 enemmän kuin huomenna. Päätimme nukkua rekassa, rekkaparkkimaksu oli vain $15/ vrk, jos ei ollut hotellissa yötä.

Aavikolla kasvaa mielenkiintoisia kasveja ja nämä puut ovat Joshua-puita.

Lähestyimme Nevadan rajaa ja molemmin puolin tietä oli sileää hiekkaa. Kuinkahan usein täällä on hiekkamyrskyjä? Primm-kaupunki on heti rajalla ja tietysti kasinoita. Vielä jonkin matkaa ja Las Vegas oli edessämme. Päivällä ei ole samanlaista väriloistoa kuin iltaisin/öisin.

Ajoimme rekan parkkiin, kävimme syömässä ja asioille. Emme muuten pelanneet penniäkään. Meillä oli ihan tärkeää asiaakin täällä. Olimme Caesar Palatsin sisällä olevassa kauppakeskuksessa ja sepä olikin tosi iso. Kävelimme ja kävelimme. Välillä oli tunnelma kuin ulkona, illalla, kun katto oli maalattu taivaan näköiseksi. Kävelimme välillä ulkona, kun piti käydä toisessakin kauppakeskuksessa hoitamassa asia loppuun. Matkalla tietysti kauniiksi koristeltuja hotellien edustoja.

 

Tapasimme ystäväni Hannan ja hänen kanssaan menikin muutama tunti. Kävimme kahvilla/teellä ja illan lopuksi Bellagio-hotellin Conservatory ja Botanical Gardenissa (Viherhuone ja Kasvitieteellinen Puutarha) Näyttely vaihdetaan viisi kertaa vuodessa. Oli tosi kauniita kukkia ja paljon.

Hanna toi meidät autollaan rekalle, olimmmehan kävelleet jo monta tuntia tänään. Matkallamme hänen autolleen, otin vielä kaksi kuvaa.