Hei, olen Elina. Tervetuloa seuraamaan matkaani mieheni Heikin kanssa Pohjois-Amerikan halki. Blogissani pääset kurkistamaan kulissien taakse, minkälaista elämä on tien päällä

Torstai 11.11.21

Heikki lähti ajamaan jo kuuden maissa, minä jatkoin nukkumista vielä kaksi tuntia. Sama oli nukkua, kun ulkona oli pimeää, enkä olisi voinut nauttia maisemista kuitenkaan. Herättyäni, maisemat olivat kiviset ja karut, mutta omalla tavallaan kauniit. Aurinkokin nousi edestämme. Välillä se oli kukkuloiden takana, välillä pois kukkuloiden takaa sokaisemassa silmiämme. Lipasta oli taas hyötyä.

Olimme siis Montanassa ja tämän päivän määränpää oli Fargo, Pohjois Dakota. Matkaa noin 600 mailia / reilut 950 km. Liikenne oli rauhallista. Kuten joskus mainitsin, niin aina oli ainakin yksi rekka näköpiirissäni.

Yellowstone-joki kulki vierellämme jonkin aikaa. Kun ylitimme sen toisen kerran, se jatkoi matkaa pohjoiseen ja me käännyimme itään päin.
Matkamme jatkui tosi tuulisessa säässä. Tuulta ei oikein nähnyt, kun ei ollut juurikaan puita, joista katsoa. Tunsimme sen rekan sisällä, kun ovista tuuli sisään ja polttoaineen kulutus oli huono.
Saavuimme Pohjois Dakotaan. Tasaiset maisemat jatkuivat. Tai ainakin luulin niin. Kohta olikin  mäkisempää. Lunta alkoi satamaan.
Missouri-joki Mandanissa, Pohjois Dakota. Huomasin, että kuvaan oli tullut Lewisin ja Clarkin jokilaivan mainos eli satama.

”Orjantappurapensaita” lenteli tien yli valtavalla vauhdilla kovan tuulen vieminä. Muutama järvi siellä täällä. Paalit varmaan ovat pellolla koko talven.

 

Fargo, Pohjois Dakota.
Emme jääneetkään sinne yöksi. Heikki päätti ajaa vielä jonkin aikaa, jotta lauantai-aamuna emme joudu Chicagon ruuhkaan. Etukäteen pitää ajatella muutaman päivä päähän, jotta olisi mahdollisimman vähän ruuhkia edessä. Varsinkin, jos pitää ajaa isojen kaupunkien kautta/vierestä. Tässä hommassa on otettava niin monta asiaa huomioon, jotta ajo sujuu supsikkaasti. Aina voi sattua jotain odottamatonta, mutta niillehän ei mahda mitään. Minnesotan tervetulijaistaulu oli tosi pieni. Hyvä, että edes huomasin sitä. Niin ja aikaisemmin siirryimme taas uuteen aikavyöhykkeeseen. Nyt olemme enää tunnin jäljessä kotiajastamme.
Ajoimme vielä tunnin ja jäimme yöksi. Vettä satoi, eikä iltalenkistä tullut mitään. Heikki sanoi, että hän lähtee ajamaan aamulla tosi aikaisin, jotta välttää Minneapolisin ruuhkan. Ja minä lupasin jäädä nukkumaan!
Jos haluat lukea lisää minun Amerikan kiertueesta, linkki aikaisempiin blogeihin ja tietoa minusta löytyy täältä.