Pieni taloni valtatiellä

Hei, olen Elina. Tervetuloa seuraamaan matkaani mieheni Heikin kanssa Pohjois-Amerikan halki. Blogissani pääset kurkistamaan kulissien taakse, minkälaista elämä on tien päällä.

Perjantai 3. syyskuuta 2021

Takaisin töihin

Meidän matkamme vie tällä kertaa Indianasta Oregoniin. Meillä on yhteensä kahdeksan purkupaikkaa. Kuljetamme taas noita valopylväitä. Purkamisen aloitamme Wisconsinissa, sieltä Minnesotaan. Sieltä sitten onkin pidempi matka Washingtoniin purkamaan ja lopulta Oregoniin. Minnesotassa on neljä purkupaikkaa, aika lähellä toisiaan ja Washingtonissakin kaksi. Toiveessa olisi saada purettua viisi ensimmäistä lastia tiistaina. Katsotaan, miten siinä sitten loppujen lopuksi käy.

2098 mailia // 3375 km, jos ajamme kartan ohjeen mukaan.

Starttasimme kohti tallia, missä peräkärrymme säilytetään, klo 9:00. Aurinko oli jo noussut pari tuntia sitten ja liikennettäkin oli ihan mukavasti näin aamuksi. Tälle päivälle oli tiedossa taas lämmin päivä, myös Elkhartissa, Indiana, mistä haimme kuorman. Sinne ajoi parisen tuntia tallilta. Tallilla meni oma aikansa, ennenkuin pääsimme sieltä lähtemään.

 

Viikko kotona meni taas nopsaan, mutta kaikkea ehdimme tekemään. Ja parasta koko viikossa oli se, kun Heikki ja Sami pesivät ikkunat. Minä paistoin heille palkkioksi ruispaloja ja piirakoita.

Muutama kuva Grand Rapidsin keskustasta ja laitamilta. Keskustan joessa oli kalastaja. Toivottavasti hän sai hyvän saaliin tänään.
Totta kai tietyötä oli heti alkumatkastamme. Onneksi se ei hiljentänyt matkaamme juurikaan. Olisimme siinä tietyön lomassa voineet käydä uhkapelaamassa, mutta jätimme väliin tällä kertaa.
Saimme myös esimakua tulevista maissipelloista. Tällä reissulla ei kuitenkaan taida olla yhtä paljon kuin aikaisemmin.
Meillä oli tuttava ajamassa perässämme ja hän laittoi meille kuvan rekastamme takaapäin. Joskus näin päin 🙂
Peltoja pitää aina välillä kastella. Liekö täällä satanut ollenkaan viime aikoina? Meillä oli sateeton viikko, mutta viime viikolla oli muutamana päivänä tosi kostea ilma. Silloin ei paljoakaan tehnyt mieli olla päivällä ulkona. Kävimme pyöräilemässä heti aamusta tai odottelimme iltaa.
Tällä tiellä ei ollutkaan ”Tervetuloa Indianaan”-kylttiä. Oli vain tienviitta, mikä kertoi meidän olevan lähellä osavaltion rajaa.
Saavuimme lastauspaikalle klo 12:30, eikä kukaan ollut avaamassa porttia. Olikohan ruokatunti menossa?Odottelimme portin takana 20 min. Koko homma oli ohi vajaassa kahdessa tunnissa.
Edessämme oli taas tietyömaa ja tie kapeni yhdelle kaistalle. En ehtinyt ottamaan kuvaa autosta, mikä ohitti jonon oikealta eli pientareen kautta. Kai hänellä oli kiire jonnekin. Varmaan exitille, mikä oli kohta edessämme.
Meidän eteemme tuli myös lava-auto ja siitäpä lähti kunnon savut pakoputkesta.
I-94:llä oli aikamoinen ruuhka loppumatkastamme. Valotaulu ilmoitti, että Illinoisin rajalle ajaminen kestää 40 minuuttia ja matkaa vain 17 mailia / 27 km. Onneksi meillä oli matkaa rekkastopille vain 8 mailia / 13 km. Tänään emme siis ajaneet kovin pitkälle.
Heikillä oli tarkoitus pesettää rekka, mutta alkoi satamaan vettä. Olisiko auttanut saamaan sadetta myös kotiin, jos olisimme vain ajatelleet autojen pesua?
Rekkastopille päästyämme jaloittelimme ensimmäiseksi. Vettä satoi hiljalleen. Ei haitannut meitä ollenkaan. Kello oli vasta viisi iltapäivällä ja pääsimme lepäämään. Ohjelmassa oli iltaruuan lämmitystä. Nälkä oli jo ehtinyt tulla. Emmehän olleet syöneet mitään aamupalan jälkeen. Jääkaappimme on täynnä ruokaa, ehkä se riittää viikoksi.
Loppuilta meni lenkillä käydessä, lukiessa kirjaa/nettiä ja telkkaria katsoessa. Meillä on tapana äänittää iltauutiset ja katsoa ne päivän päätteeksi.
Jos haluat lukea lisää minun Amerikan kiertueesta, linkki aikaisempiin blogeihin ja tietoa minusta löytyy täältä.