Pääsiäissunnuntaina päätin tehdän retken Lion Country Safarille, jonne on vain noin 20 minuutin matka kotoani Lake Worthista. Olen asunut Floridassa 24 vuotta ja en ole vielä käynyt siellä, joten päätin ottaa selville miten paljon siellä on nähtävää.

Tänä ennennäkemättöminä pandemian aikana on niin virkistävää päästä pois kotoa ja tehdä jotain sellaista missä voi turvallisesti istua autossa pelkäämättä saavansa koronatartunnan. Halusin tänään rentoutua ja katsella luontoa ja upeita eläimiä jotka elävät melkein kuin luonnollisessa elinympäristössään Afrikassa tai Aasiassa.

Lion Country Safari sijaitsee Loxahatcheessa Palm Beachin piirikunnassa. Olin kuullut siitä, mutta minulla ei ole ollut koskaan tarpeeksi aikaa lähteä katsomaan mitä se pitää sisällään. Suureksi yllätyksekseni se on aivan upea paikka.

Autojonot olivat pitkät puistossa, mutta minä olinkin varannut aikaa koko iltapäivän tähän. Laitoin radiosta puistolle sopivaa musiikkia soimaan ja nautin täysin siemauksin.

Porttien läpi ajaessani Strutsi oli ensimmäinen lintu joka toivotti minut tervetulleeksi koputtamalla auton ikkunaan.

OSTRICH coming toward the car
Image by Satu Somero

Vähän eteenpäin ajaessani huomasin Marabou-haikaran suojaavan munaa saalistajilta. Suuret Kudus, Waterbucks, Impalas, Alpacas ja muut eläimet juoksivat autojen ympärillä ja aloin tuntea kuin todellisella Safarilla.

Marabou Stork protecting her egg from predators
Image by Satu Somero

Sain myös seurata valkoisen sarvikuonon suojelevan poikasta ja sain hyvän kuvan. Ihailin kauniita seeproja jotka katsoivat suoraan silmiini kuin anoen valokuvan ottoa. Seepran raidat selässä ovat kuin sormenjäljet. Ne ovat niin yksilöllisiä jokaisella eläimellä.

SOUTHERN WHITE RHINOCEROS
Kuva:Satu Somero
Seepra Lion Country Safarilla
Kuva: Satu Somero

Tiesitkö, että simpanssi voi painaa jopa 175 paunaa. (80kg) ja niiden elinajanodote on 60 vuotta. Minulla oli hauskaa katsella Valkokäsi Gibbon LARRYA, joka näytti minulle akrobaattiliikkeitään ja lauloi.

Larry Lion Country Safarilla
Kuva: Satu Somero

African leijonien lähettyville ei päässyt vaan ne olivat kaksoisaidan takana. Mutta sain kuitenkin napattua muutaman kuvan jotka löytät kuvapankista.

Niin paljon on tällä Safarilla nähtävää ja koettavaa että sinun täytyy käydä siellä itse ja laitankin loppuun kuvagallerian jotta saat esituntumaa mitä Safarilta odottaa…

Aikaa puistossa menee noin 1 1/2 – 2 tuntia kun sen ajaa läpi. Linkki Lion Country Safarille löytyy https://www.lioncountrysafari.com

Suosittelen lämpimästi…