Pieni taloni valtatiellä

Hei, olen Elina. Tervetuloa seuraamaan matkaani mieheni Heikin kanssa Pohjois-Amerikan halki. Blogissani pääset kurkistamaan kulissien taakse, minkälaista elämä on tien päällä

Torstai 25. maaliskuuta 2021 Melkein perillä

Aamumme alkoikin kunnon vesisateessa. Vettä satoi parisen tuntia. Sen aikana oli myös pimeää eli en saanut kuvaa Alabaman tervetuloa-kyltistä. Ilma selkeni ja lämpötilakin nousi 20C/ 68 F asteen tienoille. Ennen Georgiaa tankkasimme ja minun pistoolini oli tosi hidas. Tässä rekassahan on tankki molemmilla puolilla. Heikki tankkaa oman puolensa ja minä omani. Minun puoleiseen tankkiin mahtuu enemmän dieseliä kuin kuskin puoleiseen. Heikki ei voi pistää omaa pistooliaan takaisin paikoilleen ennenkuin minun pistoolini on takaisin omalla paikallaan. Jos hän pistäisi, niin minä en saisi enää polttoainetta. Dieselin jälkeen Heikki tankkaa vielä DEF:ä. Nykyisiin diesel-ajoneuvoihin pitää lisätä DEF:ä, jotta pakokaasu olisi puhtaampaa kuin ennen.

Tervetuloa Atlantaan. Vastassamme oli ruuhka, mistä Atlanta taitaakin olla kuuluisa. Ruuhkassa ollessamme sain ihailla kauniita kasveja tien varrella. Ja myöhemminkin. Täällä onkin kevät pidemmällä kuin esim. Michiganissa. Ajoimme Atlantan lentokentän kiitoradan alta. Kun tila loppuu kesken, niin on kehiteltävä uusia keinoja. Tänään ei ollut yhtään konetta kiitoradalla. Jos ihmettelette, miksi emme ajaneet Atlantan läpi I-20:llä, niin rekoilla ei saa ajaa siellä. Jos saisi, niin siinä säästäisi yli 10 mailia/ 16 km. Tänään kehätie ei ollut ruuhkainen, vain sille pääsy oli.

On hyvä, kun näitä levähdyspaikkoja on siellä täällä. Joskin monissa osavaltioissa, niitä on jo lakkautettu. On liian kallista korjata huonontuneen kunnon vuoksi tai ovat liian kalliita ylläpitää. Harmi. Levähdysalueet ovat hyviä paikkoja jaloitella ja pitää taukoja ajamisen välissä. Välimatkat ovat tosi pitkiä, kun kulkee osavaltiosta toiseen. Vähän kuin euroopassa maasta toiseen.

Juuri ennen Etelä Karoliinan rajaa oli taas tietyömaa. Nyt oli iso kone paikalla! Georgian ja Etelä Karoliinan rajalla kulkee Savannah-joki. Ja lisää tietyötä matkamme varrella.

Saavuimme yöpaikkaamme jo klo 15:50 ja vapaita parkkipaikkoja oli vielä aika monta. Ulkona oli tosi lämmin keli: 90F/32C. Tämän vuoden lämpimin päivä! Loppupäivän ohjelmaan kuului syömistä, suihkussa käymistä ja tietysti iltalenkki ilman viilennettyä.

Linkki minun aikaisempiin blogeihin löytyy täältä.