Suurimmalla osalla suomalaisista kahvipäivä on joka päivä, mutta keskiviikkona vietetään kansallista kahvipäivää ympäri Yhdysvaltoja. Kansainvälinen, maailmanlaajuinen kahvipäivä, mitä Suomessakin vietetään, on lokakuun 1. päivä, mutta maassa maan tavalla eli jos asut Amerikassa, keskiviikkona kannattaa suunnata kahville!

Suomessa kahvia on juotu 1700 luvun alusta. Tosin, 1700 luvun puolivälissä vain 116 taloutta käytti kahvia Suomen veroluetteloiden mukaan. Kahvi oli aluksi vain korkea-arvoisten kansalaisten herkkua ja sen käyttöä pyrittiin rajaamaan veroilla sekä erilaisilla tuonti- ja käyttökielloilla. Kuningas Kustaa IV Adolf antoi Suomalaisille väliaikaisen luvan juoda kahvia vuonna 1802 ja vielä lupaa ei ole peruttu. Suomi on maailman ainoa maa, missä työehtosopimuksessa taataan kahvitauot.

Suomalaisista on todentotta tullut kahvinjuonnin mestareita

  • Suomalaisista noin 91% juo kahvia
  • Suomessa kulutetaan reilu 10 kiloa kahvia per henkilö vuodessa
  • Päivittäin Suomessa juodaan yli 2 miljoonaa kupillista kahvia

Kahvilla on myös hyviä terveysvaikutuksia

  • Kahvikupillinen antaa energiaa ja saattaa se parantaa myös suorituskykyä
  • Kahvi kiihdyttää aineenvaihduntaa mikä saattaa nopeuttaa rasvanpolttoa
  • Ja hyvin paahdettu kahvi maistuu hyvältä ja jo se itsessään piristää mieltä

29.9.2021 on kahvipäivä ja suurilla ketjuilla, sekä pienillä kuppiloilla kaikilla on eri kahvitarjouksia päivän mittaan.

Starbucksista saat ilmaisen kahvin, jos tuot oman mukin. Nappaa puhdas, tyhjä, kahvikuppi (maksimissaan 20 oz-600 ml) ja saat ilmaisen kupin Starbucksin tunnettua Pike Place Roast kahvia.

Dunkin Donutsista saat myös ilmaisen kahvin, mutta ainoastaan ostoksen yhteydessä ja jos olet heidän kanta-asiakasohjelman jäsen. Jos sinulla ei ole DD:n kanta-asiakkuutta vielä, voit ladata heidän mobiilisovelluksensa ja pääset näin ollen nauttimaan heidän kahvitarjouksesta.

7 Eleven tarjoaa myös ilmaisen kahvin keskiviikkona pullaostoksen yhteydessä.

Wawa tarjoaa ilmaista kahvia kaikille kahvipäivän kunniaksi keskiviikkona ja opettajat ja kouluhenkilökunta saa nauttia Wawa:n ilmaista kahvia torstaihin saakka.

Panera Bread tarjoaa vastaavasti kahvia ilmaiseksi kaikille vanhemmille ja huoltajille.

Ja jos päivän mittaan maha on täynnä ilmaista kahvia, voit käydä hakemassa Krispy Creamista ilmaisen donitsin vilauttamalla Covid-19 rokotuskorttiasi. Krispy Creamin kampanja on voimassa vuoden loppuun saakka.

Tässä vain muutama kahvipäivän tarjous ja oman lähikuppilan tarjous kannattaa hyödyntää myös. Ehkä kokeilet jotain uutta kahvipäivän kunniaksi, kuten kurpitsakahvia tai mantelimaitoa kerman sijasta.

Kahvipäivän innoittamana oman kahvin kasvattamiseen

Oletko koskaan miettinyt oman kahvin kasvattamista? Kahvipensas viihtyy myös sisätiloissa ja vaikuttaa suhteellisen helppohoitoiselta. Seattlelaisen Real Good Coffee yrityksen sivuilta löytyy hyviä vinkkejä oman kahvin kasvattamiseen. Tosin, jos haluat kasvattaa kahvia omiin kulutustarpeisiin, yksi puska ei ihan riitä. Omiin kulutustarpeisiin (ja amerikkalainen kulutus voi olla hieman pienempi kuin meidän suomalasten kulutus) tarvitset ainakin 20 kahvipuskaa, mikä ehkä vaatii jo kasvihuoneen. Kasvi itsessään on nätti ja kasvaa suhteellisen isoksi. Jos rakastat kahvin tuoksua, niin valitettavasti kasvi ei tuoksu kahville. Kahvin tuttu tuoksu tulee paahtamisvaiheen tuloksena.

Helsingin Sanomat julkaisivat hienon artikkelin Meiran tehtaasta Helsingissä. Minä asuin Kalliossa ennen Yhdysvaltoihin muuttoa ja yksi mieluisimmista Helsinki muistoista on 9 ratikalla matkustaminen Meiran tehtaan ohi. Tuoreen paahdetun kahvin tuoksu oli niin ihana ja päivä alkoi aina hyvin, kun tuttu tuoksu tulvahti nenään. Kunhan tietysti olin ehtinyt juoda ainakin yhden kupin kahvia kotona ennen ratikkaan juoksemista. Hesarin artikkeli avaa palasen Meiran historiaa upeissa kuvissa tehtaan sisätiloista sekä kahvintekoprosessista.

Mukavaa kahvipäivää arvon kahvinjuojat! Kippis!

coffee cup and heart