Juhana Vartiainen, Helsingin Pormestari kommentoi, että Helsingistä voisi tulla englanninkielinen kaupunki. Vartiainen on toiminut Helsingin pormestarina elokuun 2021 alusta ja hänen ehdotuksensa mukaan, suomi ja ruotsi voitaisiin sivuuttaa työkielenä Helsingissä ja vaatia ainoastaan englantia.

Ylen julkaiseman artikkelin mukaan, Vartiainen toteaa, että Suomessa ei ole tarpeeksi kansainvälistä työvoimaa. Jos kielivaatimuksia helpotettaisiin, voisi se lisätä Suomen pääkaupungin houkuttelevuutta kansainvälisten työnhakijoiden silmissä.

Useissa työpaikkailmoituksissa vaaditaan suomen, sekä ruotsin kielen osaamista. Vuoden 2018 aikana, 36% vastavalmistuneista kansainvälisistä opiskelijoista lähti Suomesta saatuaan opintonsa päätökseen. Tämä on ongelma, kun opiskelijat tulevat ilmaisen koulutuksen perässä Suomeen, mutta muuttavat tutkinnon saatuaan toiseen maahan missä esimerkiksi verotus on edullisempi ja maakohtaiset kielivaatimukset eivät ole yhtä tiukat kuin Suomessa.

Juhana Vartiainen totesi samaisessa artikkelissa myös, että päätökset kielivaatimuksista koskee koko maata, eikä siksi ole yksin Helsingin päätettävissä oleva asia. Mutta, jos Suomi tarvitsee lisää kansainvälistä työvoimaa, veronmaksajia, kansainvälisten opiskelijoiden jäämistä Suomeen opintojen päätyttyä, niin jos työkieli voisi olla englanti, lisäisi tämä mahdollisesti Suomen ja Helsingin vetovoimaisuutta.

Saadaanko englannin kielellä Suomineidosta viehättävämpi?