Juhannus on ehkä suomalaisin juhla minkä minä tiedän ja ulkosuomalaisena haluan vaalia Suomalaisia perinteitä aina vaan, kun siihen on mahdollisuus. Mutta suomalaisena asuessani Suomessa, juhannusta vietettiin koska oli juhannus eikä sen alkuperää tullut mietittyä sen enempää. Nykyisenä Floridalaisena herää kysymys, että miksi sitä juhannusta ihan oikeasti vietetään ja mitä suomalaisia perinteitä voisi vaalia täällä.

Alla on listattuna kymmenen asiaa suomalaisesta juhannuksesta, joista osa on hyvinkin tuttuja ja kaiken kansan tuntemia perinteitä, mutta niiden alkuperä saattaa olla täysin vieras (tai ei vain koskaan tullut mieleen kysyä, että miksi esimerkiksi juhannuskokkoja poltetaan…?).

  1. Juhannus on valon ja keskikesän juhla; yöttömän yön juhlana myös tunnettu. Alun perin Juhannusta vietettiin aina kesäpäiväseisauksen aikaan koska se oli vuoden valoisin päivä. Katolisen kirkon vaikutuksen myötä, juhannus siirretiin kesäkuun 24.päiväksi, jolloin se on tasan puoli vuotta ennen joulua. Tämä oli myös Johannes Kastajan syntymäpäivä ja sieltä juurtaa myös juhannuksen nimi. Juhannus = Johannes nimen vanha muoto.
  2. Vuonna 1955 Suomi siirsi juhannuksen vieton kesäkuun 20. ja 26. päivien väliselle lauantaille. Tämä ei vaikuttanut vapaapäivien määrään koska tuolloin lauantai oli vielä normaali työpäivä. Virossa ja Norjassa juhannuspäivä on edelleen 24. kesäkuuta, riippumatta siitä mille viikonpäivälle se osuu.
  3. Juhannus on virallinen liputuspäivä. Suomen liputussäännön mukaan normaalina liputuspäivänä lippu nostetaan salkoon aamulla klo. 8 ja lasketaan auringon laskiessa. Juhannus on ainoa liputuspäivä mikä poikkeaa Suomen tiukasta liputussäännöstä. Lippu nostetaan salkoon juhannusaaton iltana klo. 18 ja se lasketaan salosta vasta juhannuspäivänä klo. 21. Lippu saa liehuu salossa koko yöttömän yön.
  4. Juhannuksen perinteisiin kuuluu muun muassa suursiivous, vihdan (tai vastan) tekeminen, kodin koristaminen juhannuskoivuilla varsinkin ovenpielissä, saunominen sekä juhannustanssit. Saunassa käytiin jo aikaisin päivällä, jotta illalla oltiin puhtaina tansseihin ja ottamaan vastaan yötön yö.
  5. Alkujaan juhannus on ollut muinaisuskontoon liittyvä juhla ja sitä vietettiin Ukko jumalan juhlana vielä 1800 luvulla. Ukko ylijumala on muinaisen sään ja sadon jumala. Juhannusta vietettiin Suomessa alkujaan sadon ja hedelmällisyyden varmistamiseksi ja siksi juhannus tunnettiin Ukon juhlana. Ukolta pyydettiin sadetta, jotta saataisiin hyvä sato.
  6. Auringon pysähtyminen ja henkiolennot. Vanhojen uskomusten mukaan, auringon pysähtyminen yöttömänä yönä sai henkiolennot levottomiksi ja kummituksen liikkeelle.
  7. Juopuminen ja meluaminen. Eipä sitä ikinä tullut mietittyä miksi juhannusta vietettäessä mökillä oltiin aina niin kovaäänisiä ja humalassa, mutta perinteistähän tuokin on saanut alkunsa. Juopumisen ja meluamisen uskottiin karkottavan pahoja henkiä ja tuovan hyvää onnea seuraavalle vuodelle (ei kai kummituksetkaan uskalla lähestyä humalaista kovaäänistä suomalaista…).
  8. Juhannuskokon uskottiin myös karkottavan pahoja henkiä. Tämä tapa levisi Suomen itäisistä osista koko maan perinteeksi 1900 luvulla. Juhannuskokon kaatuessa, uskottiin, että kärjen osoittamalla suunnalla olevan talon tytär pääsisi pian naimisiin.
    juhannuskokko
    Juhannuskokon loistoa.
  9. Juhannustaiat ja ennustaminen. Seitsemän tai yhdeksän kukan kerääminen, kaikki eri pelloilta, ja tyynyn alle laittaminen juhannusyönä paljastaa tulevan puolisosi. Kuka ei olisi kokeillut tätä taikaa ainakin kerran nuoruudessa? Juhannukseen kuuluu vahvasti lemmentaiat ja tulevan puolison näkeminen, varsinkin jos juhannusyönä nukkuu vasemman jalan sukka väärinpäin jalassa. Usein perinteiset taiat tuli tehdä alasti ja yksin.
  10. Pohjanmaan juhannuskuusi. Minulle täyin vieras käsite, todennäköisesti koska olen kotoisin satakunnasta. Juhannuskuusi on karsittu oksista ja kuorittu kaarnasta aina latvaan asti ja se koristaa pihaa juhannuskoivujen kanssa, joskus jopa seuraavaan vuoteen saakka. Miksi? Sitä en tiedä. Ehkä kuusiperinne sai alkunsa ruotsalaisten juhannussalosta tai jostain muualta, mutta lähtökohdista riippumatta se on erikoisin juhannusperinne mistä minä olen kuullut. Ja tämä ei ole minun keksimää (eihän ole edes aprillipäivä), Raahen kirjaston sivuilta löytyy faktaa ja historiaa.

Hyvää juhannusta tai Ukon juhlaa kaikille ja jaahan mitä perinteitä sinun juhannukseesi kuuluu Suomessa sekä Floridassa? Miten ne eroavat toisistaan ja miten ne ovat muokkautuneet vuosien saatossa? Minä en lähde hankkimaan juhannuskuusta uutena traditiona, mutta pidän vanhoista perinteistä kiinni eli siivoan kotini ja nautin pari lonkeroa! Hyvää jussia!

Image of juhannusvihta
Jonna juhannusvihdan teossa kotikonnuilla Kankaanpäässä.